e

REKRY: Sijoitusjohtajaksi Samlalle

Tulevaisuuden kasvutavoitteiden saavuttamiseksi haemme tiimiimme Helsinkiin, Jyväskylään, Kuopioon, Tampereelle tai Turkuun vakituiseen työsuhteeseen

SIJOITUSJOHTAJAA

Työtehtäviisi kuuluvat sijoittaja-asiakkaiden hankinta hallinnoimiimme kiinteistörahastoihin ja sijoittaja-asiakkaiden asiakassuhteiden hoito. Hoidat itsenäisesti sijoittajahankintaan liittyvät tehtävät neuvottelemisesta toteutukseen saakka kehittävällä ja myynnillisellä otteella. Tehtävänäsi on kerätä sijoittajilta varoja kiinteistörahastojemme sijoitettavaksi sekä varmistaa hankkimiesi ja nykyisten sijoittajien asiakastyytyväisyys. Löydät omatoimisesti potentiaalisia sijoittajia, joita kontaktoit ja tapaat aktiivisesti. Kykenet käymään tuloksekkaita sijoitusneuvotteluita itsenäisesti sekä hoitamaan sopimusten teon ja tarvittavat asiaan liittyvät muutkin työt tehokkaasti. Teet tiivistä yhteistyötä erityisesti myyntijohtajan ja toisen sijoitusjohtajamme kanssa.

Tehtävässä menestyminen edellyttää tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta sijoitusmyynnistä tai varainhoidosta mieluiten varakkaiden sijoittajien, yhteisöjen ja instituutioiden parissa sekä innostusta kiinteistö- ja sijoitusalaan. Odotamme sinulta myös työtä pelkäämätöntä asennetta, tiimityötaitoja, nykyaikaisia IT-taitoja sekä kykyä hoitaa tehokkaasti ja asianmukaisesti asiakkuuksien hoitoon ja tuntemiseen liittyvät velvoitteet.

Olet henkilönä sosiaalisesti aktiivinen ja neuvottelutaitoinen sekä taitava verkostoituja. Tärkeintä on, että sinulla on tuloshakuista myynti- ja palvelutahtoa, oikea asenne uuden oppimiseen sekä halua kehittyä ja menestyä työssäsi ylittämällä asetetut tavoitteet. Pääsääntöisesti toimialueesi keskittyy työpaikan sijaintikaupungin vaikutusalueelle, mutta tarvittaessa olet valmis liikkumaan muissakin Suomen kasvukeskuksissa. Jos sinulla on jo olemassa olevia kontakteja isoihin sijoittajiin, se helpottaa tavoitteidesi saavuttamista ja erinomaisen tuloksen aikaansaamista.

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän ja mahdollisuuden kehittyä urallasi eteenpäin dynaamisessa työympäristössä. Yhdessä tekeminen on yrityksemme perusajatuksia, joten tukenasi on ammattitaitoinen ja mukava tiimi. Työtilat sijaitsevat kaupungin keskustassa tai kotitoimistossa tilanteen, tarpeen ja halusi mukaan. Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen, joka koostuu kiinteästä palkasta ja sijoittajahankinnan onnistumiseen liittyvästä tulospalkkiosta. Jos haluat tarjota työpanoksesi täysimääräisesti käyttöömme yrityksesi kautta, olemme valmiit keskustelemaan yhteistyöstä myös yritysten välisenä yhteistyönä. Työn aloitus voidaan sopia joustavasti sinun toiveesi mukaan.

Kiinnostuitko?

Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen samlaan(at)samla.fi 30.4.2021 mennessä. Kirjoitathan sähköpostin aihekenttään ”Sijoitusjohtaja” ja paikkakunnan, jossa olet kiinnostunut työskentelemään.

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten teethän hakemuksen heti, jos kiinnostuit! Lisätietoja tehtävästä antavaa Samla Capitalin toimitusjohtaja Hannu Saastamoinen, puh. 040 573 7514.